30.8.2011

Ihastui Müncheniin :)

Tosiaankin eilen tuli ensin seikkailtua tässä "omassa kylässä". Siis käytiin kunnantalolla ilmoittamassa, kuinka olen asukas yms. Sitten kiertoajelua:"Tässä on tarha, kauppa, leipäkauppa, lihakauppa.." Ja totesin vain mielessäni, että:"Kaikki tiet vievät ennemmin tai myöhemmin perille.." Onneksi host-mamakin painotti, että tosiaan täällä menee muutamia pääteitä, joille löytää aina ja sen jälkeen on mahdollista paikantaa itsensä kartalta. Niinhän sitä ainakin luulisi.. Tästä omasta kylästä lupaan vielä toimittaa teille kuvia tänne - kylästä, asuinalueesta ja omasta huoneestani (kun ensin vahvisttuu, missä huoneessa majoitun loppujen lopuksi..:))

Oman kylän tutkailun jälkeen suuntasimme kohti Münchenia host-maman kanssa. Tämä lähti asioille ja minä jäin palloilemaan kaupunkiin. Onnekseni tässäkin kaupungissa on paljon suuria maamerkkejä, joita seuraamalla löytää aina tiensä tuttuun paikkaan :)





En tiedä tämän rakennuksen nimeä, mutta ilmeisen kuuluisa
ja hieno nyt ainakin! :))


Urheilukauppa, jossa mut tullaa näkee vielä useaan otteeseen.
Voin kertoo, että jos tuolta ei jotain urheiluu/liikkumiseen saa, niin
sitä ei voi ihminen tarvita! Tuo oli 8 kerroksinen! Ja toinen
miltei yhtä suuri löytyi muutaman sadan metrin päästä..







Ihana pikku kuja.. Mitenhän minä sinnekin
päädyin? Isoja olin kulkevinaan..


Tämän tahdotte nähdä.. Voin kertoa, että Zürichii oli PALJON helpompaa päästä, kuin Müncheniin. Junia, metroja ja paljon vaihtoja!



Itse tuun tuolta tumman ruskealta alueelta ja kuljen kohti keskustaa.. :D Mutta ei ole helppoa!



 Tänään sitten heräsikin kipeä 2-vuotias. Sen kanssa sitten käytiin lääkärissä (kun sillä on ollut ilmeisen paljon sairastelua yms.) Onneksi olen itse astmaatikko, niin en ihan järkyttynyt kun piti antaa lapselle piippua iltapäivällä :) Onneksi tuo ei ollut kovin kipeä - ruokaa on mennyt, videoita on katseltu, autoilla leikitty ja jopa trampalle eksytty pariin otteeseen.


Pojalla on ikää 2,5-vuotta ja autoja jo jokaisen
vuoden edestä.. :D Tuossa tosiaan hurjan
pitkä autojono :)


Loppuun tahdon kertoa, että olen syönyt kaikkea enemmän ja vähemmän epäilyttävää täällä ollessani.. Niitä perunoita mistä puhuin, erilaisia makkaroita (en edes pidä makkarasta, mutta on nämä parempia kuin suomessa!), jotain kesäkurpitsaa (?) kastikkeella jolloin sillä on oma nimensä, retiisin sukulaista suolan kanssa, kroisanttia marmelaadilla, vaaleaa leipää nutellan kera.. Empä kai mitään sen ihmeempää? Tosin jotain muutakin olen suuhuni laittanut, mutta empä nyt kuollakseenkaan muista :D

28.8.2011

Koen kotiutuneeni tänne :)

Vakavissaan olen sitä mieltä, että tein 100% oikein vaihtaessani perhettä. Edelliseen paikkaan en vain kotiutunut, mutta täällä olen viihtynyt superhyvin! Minä en täältä lähde enää pois vapaasta tahdosta, joten jos joudun taas "lähtemään perheestä", niin tällä kertaa en tule itse olemaan syyllinen! Aivan ihanat pari päivää takana ja toivon mukaan yhtä mahtavia edessä kasapäin ;)

Eilinen meni eläintarhassa. Tämän host-perheen tuttavaperhe kun tuli käymään (kun minunhan ei vielä pitänyt täällä olla..). Heillä oli kaksi pientä lasta, niin eläintarha oli hyvä vaihtoehto. Satoi vettä, oli suunnilleen pakkasta (ehkä +12..) ja koleaa, mutta eläimet olivat ehkä juuri siitä syystä voimissaan.






Tässä tosiaan iso gorilla.. Taisi olla äiti..
 

..Ja tässä pienempi gorilla. Varsinkin tällä
pikkuisella oli VALTAVASTI energiaa
ja se oikein esiintyi meille :)
 





Jääkarhujakin oli!! :p

Oli valtaisa kroko :)


Kahdenlaisia pingviinejäkin oli. Tällaisii pikkusia ja
sitten suurempia.. Olisiko ollut kuninkaita? :p




Tuolla  oli tosiaan näiden lisäksi laamoja, leijonia, tiikereitä, sarvikuonoja, erilaisia lintuja ja vaikka mitä. Eläintarha oli suuri, mutta aivan ihana. Siellä oli panostettu myös ns. siirtymiin. Oli siltoja, vesistöjä, kukkasia ja puita. Aivan mahtava eläintarha :) Mutta tässä lähellä on kuulemma paljon muitakin.. Voisin perustaa kohta eläintarha vertailu-blogin!


 Tänään sitten suuntasimme vuoristoon. Eli emme lasten kanssa vaeltaneet kovinkaan paljoa, mutta maisemat olivat mahtavat. Minun kameralla ei todellakaan vangittu sitä maisemaa, jonka näin paikan päällä! Se täytyy nähdä itse ja omin silmin..





Jostain kärpäsestäkin joku nappasi kuvan
reissun aikana.. :o



Kun vuori oli vallattu, niin suunnattiin iiiihanalle järvelle. Söimme ulkona ja annokseni oli jotain perunaa (paistettua, raastettua, rasvaista, hyvää..) sekä savulohta. Ja oli aivan mahtavan hyvää!








Jos tämä rauha ei vangitse, niin ei mikään.. Tosin minun kamerani ei
anna tämänkään maiseman olla 100% edukseen.. :S


Perhe vaikuttaa mahtavalle. Jotenkin tunnen nyt olevani "kotona". Kaksi viikkoa olin Sveitsin puolella kadoksissa, mutta nyt olen taas kotonani :) Tunnen oloni hyväksi ja turvalliseksi! Olen ihan ihastunut tuohon pieneen miehen alkuun :D Huomenna tutkailemaan missä on herran tarha, hankkimaan saksalaista korttia puhelimeen, pankkikorttia Saksaan, ilmoittautuu maahan muuttaneeksi.. Käytännönasioiden aika :)

26.8.2011

Terveiset Saksasta!

Voin kertoa heti alkuun, että tästä postauksesta tulee pitkä! Yhdelle ihmiselle ei pitäisi tapahtua kerralla näin paljon :D Eli voisin aloittaa siitä ajasta, kun vielä olin Sveitsissä. En jaksa käydä sen enempää asiaa avaamaan, mutta sanotaan, ettei kemiat aivan kohdanneet perheen kanssa.. Joten etsin uuden perheen ja Saksasta tärppäsi. Minun piti lähteä sunnuntaina, mutta lähtö aikaistukin yht´äkkisesti!


Dübendorfia iltaisella :) Oli kyllä luonnossa aivan
mahtin näkönen!







Äiti sinuakin on muistettu sveitsiläisellä suklaalla :) Ja oikeassa reunassa
on hyvää juustoa sekä vasemmalla mitä mainioimman NÄKÖISIÄ karkkeja :p


Ostaessani suklaita olin, kuin mikäkin pahainen turisti! Tosin sitähän minä periaatteessa olinkin jo siinä vaiheessa. Olin ollut kaksi viikkoa ja lähdössä pian pois. Mutta ostin tosiaan Zürichista suklaat SEKÄ ihanan Sveitsi-mukin. Pakko sitä oli muisto ottaa maasta mukaan.. Kävin tosiaan torstai aamuna sekä iltana Zürichissa. Ensin ostamassa suklaata ja muistoja.. Illalla viettämässä viimeistä iltaa maassa!























Tuonne tahdon todellakin istumaan, jos joskus vielä eksyn
Sveitsiin. Näytti mahtavalle paikalle :)



VESIBUSSI! Ja minähän muuten istuin sellaisessa ja seilasin
jonneki päin Zürichia..:) Näin purjeveneitä, joutsenia ja
ihanan kalliin näköisiä rantaravintoloita!





Olen vapaa, olen turisti = saan tehdä mitä
vain.. Vai menikö se aivan niin?




Haikein mielin sitä lähdettiin ratikalla kohti Dübia illalla. Onneksi pääsin näkemään vielä kerran tuon kaupungin ja kokemaan mm. vesibussin. Kuvia viimeisestä illasta olisi ehkä 100 ainakin, joten ihan kaikkia en voi tänne laittaa :) Mutta paljon tallensin itselleni muistiin. Ajatuksena vain, että tämä oli viimeinen ilta Sveitsissä..

Aamulla sitten tosiaan suuntasinkin jo kohti rautatieasemaa ja uutta alkua. Tuntui oudolle, kun jälleen matkalaukussa oli koko elämä pakattuna.. "Ehkä nyt paremmalla tuurilla kohti uutta!" - ajatuksella sitä istuttiin rautatieasemalla.
Kun istuin asemalla yksikseen lippu kädessä, niin aloin miettimään,
että mitähän tuleman pitää.. En osannut oikeastaan odottaa yhtään
mitään. Tajusin kuinka vähän tiesinkään perheestä!



Tässä kohdin tajusin olevani Saksan puolella.. En tiedä
kauanko olin siellä jo ollut. Mutta tässä vaiheessa puhelin
ilmaisi, että olen saapunut Saksaan :)


Aivan ihana järvimaisema :)

Tosiaan näin junassa aivan ihania maisemia. Ainoa ongelma on se, että en osannut oikein kuvata lasin läpi, joten kuvat eivät ole julkaisukelpoisia. Mutta lupaan teille, että leikin turistia heti kättelyssä ja järjestän teille mahtavia kuvia täältä Saksasta jo pian :)

Tänne päästyä rautatieasemalla oli vastassa "uusi host-isä", joka piti kädessään kylttiä:"Tervetuloa Elina!" Ei lainkaan hassumpi alku tälle taipaleelle :) Kotona sitten pääsin hyppimään trampalla illan mittaan. Ihankö olisin muuta odottanutkaan.

P.s. Tahdon kertoa vielä kuinka ihania ihmisiä tapasin! Ensin junaan mennessä yksi mies nosti laukkuni junaan. Junassa toinen mies nosti laukkuni hattuhyllylle. Ja kolmas mies auttoi laukkuni ulos junasta.. Kaikki tämä ilman minkäänlaista pyyntöä ja suunnilleen vastustelin itse :D Mutta rakastan saksalaisia tästä lähin!









21.8.2011

I'm red ! :D

Tosiaankin tänne on iskenyt joku aivan ihmeellistäkin ihmeellisempi helleaalto! Täällä ollut jo useamman päivän ajan päälle 30 astetta. Siis nyt kello kuusi illalla mittari näyttää edelleen +33 astetta. Olimme tänään pikkuneidin ja tämän isän kanssa maauimalalla.. Kyllähän tuo isä varoitteli, että "täällä aurinko on voimakkaampi, kuin siellä teillä Suomessa." Ajattelin, etten silti voi palaa, koska johan on elokuu. Noo, rasvasin naaman ja olkapäät. Nyt sitten on aivan punainen selkä, maha, jalat, kädet.. Selkä on pahiten palanut. Mutta kaiken oppii kantapään kautta onneksi :)







Ainii, olen pahoillani, etten ole kirjoitellut, mutta on vain ollut kaikenlaista ja vieläkään en oikein voi paljastaa "kaikkia kortteja", koska kaikki on edelleen hieman sekaisin.. Mutta palataan tähän asiaan :) Mutta lupaan pitää teitä ajantasalla!

Hmm.. Mitähän kaikkea tässä onkaan tapahtunut muutamien viime päivien aikana. Olen tutustunut aktiivisesti Dübendorffiin sekä Zürichiin :) Ensimmäisenä mainittuun olen löytänyt varmaan useamman tien, kuin mitä yhteenkään karttaan on merkitty. Siellä asuu eräs toinen suomalainen auppari ja joka kerran päädyn aivan eri suunnasta häntä tapaamaan.. Mutta vaihtelu virkistää :P


Dübin ajatus luonnonsuojelu alueesta. Tosiaan oikealla on
jonkinlainen tehdas ja vasemmalla näkyy sitä luonnon-
suojelualuetta :) Ja sitten taas tuon metsän vieressä
on seuraava tehdas..


Mafifa suojelee onneksi meitä kaikkia turisteja, jotka kuljemme
pimeillä kujilla :) Tuolla oli toooodella paljon kaikkia grafitteja :)





Totesin, että turistina saan kuvaa pizzankin! Eli tosiaan otimme
pizzan puoliksi toisen suomalaisen aupparin kanssa ja se
tarjoiltiin meille näin kauniisti aseteltuna :D



Sitten olen tosiaan Zürichiakin kerennyt taas näkemään. Nämä helteet vain piinasivat sielläkin toden totta! Oikein ei meinannut jaksaa kiertää, vaikka olisi tahtonut.. Mutta oli hauskaa nähdä kaupunkia - ensin illalla ja sitten seuraavana päivänä :)








Zürichissa on aivan mahtavan näköistä! Tässä taas muutama
kuva sieltä :) Aivan huipun näköistä vain..




Tuosta olisi voinut ostaa palasen kultaa itselleen..
Valitettavasti en ole aivan niin rikas, mutta kaunishan
tuo oli :D


16.8.2011

Iso lapsi eläintarhassa :p

Eilen kun kirjoittelin blogia koukuttuneena kirjoitteluun, niin päätin, etten tänään julkaise mitään. Olenhan sentään jo neljänä päivänä putkeen kirjoittanut! Tänään kuitenkin sattui ja tapahtui, niin olihan se pakko päästä jakamaan :) Eli ehkä tämä on hetkeen viimeinen kirjoitus.. Josko osaisin jäädä keräämään hyviä juttuja ja vasta sitten kirjoitella uudelleen!

Tänään aamu kuitenkin alkoi "kiireellä", kun tiedossa oli, että pikku neidin isä on tulossa jälleen käymään ja lähdemme jonnekin. Päätin kokeilla, että auttaisiko yliviivaus-lista asiaa ja se toimi! Kirjoitin ja yritin piirtää kuvan kaikesta, mitä täytyy tehdä ennen isän tuloa. Siinä oli kaikki aamupalasta hiustenpesuun ja kun jotain oli tehty, niin sen sai sotkea listalta. Pikku neidin isä haki meidät eläintarhaan!



Tulimme eläintarhaan ja odotin "tavallisia"
eläimiä.. Sen sijaan pääsinkin näkemään
kirahveja..




...ja norsuja!















Tämä kenguru oli aika ihanan näköinen. Siinä se vain istui kylmän rauhallisena,
kun ihmiset tuijotteli :) Tosin, muut kengurut vain oikoivat itseään makuullaan..




Pikku neidin suosioon pääsi norsu, jolla lapset pääsivät ratsastamaan! Varmaan mahtavaa päästä ratsastamaan norsulla.. Sitä kokemusta odotellessa. Pikku neiti piti myös hevosilla ratsastelusta ja niillä hän kopotteli useaan kertaan.


Ja olihan niiden syöttäminenkin aika huisia!


Näiden lisäksi pääsimme näkemään apinoita, majavia, kanoja, jotain murmeleita (:D) sekä laamoja.







Näitä taitureita ei saa unohtaa! Katsoimme hylje-
show, joka oli aivan mahtava. Tämä hylje käveli
"käsillään", tasapainotteli palloa, seisoi "jaloillaan"
sekä kiipesi hyppytorniin ja hyppäsi veteen! Erikseen
oli kolmen nuoremman hylkeen show :)


Tänään lapsetti muutenkin, niin miksi jättää se eläintarhaan, kun siellä ensin päästiin vauhtiin.. Pääsin rakentamaan hiekkalinnaa prinsessoille sekä potkuttelemaan potkulaudalla.


Ja kaunis linnahan siitä syntyikin!


Pakko todeta, että villasukista on tullut minulle parhaat ystävät. Täälläkin lattialämmitys ja muka lämpimät laittiat.. Pyh, sanon minä! Uusia ihania vllasukkia odotellessa.. :)