11.12.2011

Elämä on täynnä valintoja..

Jokainen meistä varmaan tietää, kuinka elämässä joutuu toisinaan valitsemaan suunnan. Joutuu valitsemaan, että lähteekö mihin suuntaan ja joutuu miettimään, että oliko valinta oikea. Nyt olen tehnyt elämässäni valinnan, joka päättää Au Pair aikani 22.12.2011. Eli tarkalleen ottaen 11 päivän kuluttua, joka tuntuu aivan mahdottoman vähälle ajalle. Voisi vain kysyä, että mihin ne kaikki kuukaudet ja se kaikki aika on mennyt? Sitähän piti olla vaikka kuinka paljon.. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu hyvälle ajatus, että pääsen kotiin :) Lähtööni vaikuttaa moni syy ja en tahdo käydä niitä täällä julkisesti sen enempää avaamaan - pidän sen salassa samoin, kuin Sveitsistä lähtiessä. Mutta kerrottakoon, että täältä lähden hyvässä hengessä ja kumpikin osapuoli ymmärtää, miksi näin on. Nyt pitää vaan käydä ostamassa toinen laukku, jotta saa kaiken kotiin mukaan. Ja postittaa joulukortit, jotta ne ehtisivät ennen minua. Ja.. Käydä vielä muutamassa paikassa, ennenkö voi lähteä täältä.

Täällä vietettiin Pyhän Nikolausin juhlaa, kun Suomessa
juhlittiin itsenäisyyttä. Kielikurssilta sai ihanan suklaan :)


Tuntuu kamalalle hylätä tuo oma arjen sankari. Tuo pieni ihminen, joka piristää aina synkkääkin päivää. Yksi hellyyttävä hetki oli eilen - hän tuli halaamaan minua ja totesi:"Elina, sinä näytät tänään surulliselle." Niin hyvin olen opettanut sille lapselle tunnetilojen lukemista.. Onhan niitä tosin opeteltu :) Ja on tässä koettu tänä aamunakin elämys - tuo tunnisti keltaisen värin. En tiedä oliko se sattumaa, vai osasiko se sen oikeasti nyt. Ja tänään katsoimme Niko, lentäjän poikaa. Oli muuten aivan ihana elokuva <3 Tulen nämä viimeiset päivät vielä nauttimaan tuon pojan seurasta, sitten kävelen laukkuineni ovesta ulos. Ja muisto aivan ihanasta kaveruudesta jää varmasti elämään. Päivääkään en vaihtaisi pois. Ja voin kertoa, että kun vaihdoin perhettä ja "ostin sikaa säkissä", niin en ajatellut, että tapaisin näin mahtavan 2 vuotiaan. En kadu sitä, että lähdin Au Pairiksi.


Ja ettei kukaan voi väittää, etten olisi oppinut mitään.. Olen
oppinut rakentamaan junaradan! ;D 



Juu, pääsin kokemaan myös saksalaista talvea ;D


Eilen illalla kävin seikkailemassa vielä varmaankin viimeisen kerran PEP-ostoskeskuksessa. Sieltä sain hankittua vihoviimeisen joululahjan, joka kyllä yllättää kotiväen :) Kaipa tiesin siinä vaiheessa jo, että tarvitsen toisen laukun ja ylikilot, niin ei enää haitannut.. Mutta kyllä sitä tuli toisen suomi au pairin kanssa myös juotua italialaiset kaakaot (=kuumaa suklaavanukasta) ja oli kyllä juuri niin hyvää, kuin kuvitella saattaa!





Jos olisin ollut PEP:ssä muuten vain, niin tuskin olisin kuvannut sen koristuksia..
Nyt kuitenkin teki mieli tallettaa sekin paikka mieleensä ja muistoihinsa.


Lupaan vielä kirjoittaa viimeisistä hetkistäni Saksassa, mutta.. Tahtooko kukaan kuulla arjestani sittekö olen Suomeen palannut? Katsellaan :)

5.12.2011

Joulu lähestyy = Suomiloma lähestyy!

Odotan tosiaan Suomeen pääsyä jo aivan valtavasti. En tiedä oikein mitä tämä on.. Ehkä koti-ikävää, johon vaikuttaa moni asia.. Mutta kaipaan Suomeen, kaipaan kaikkia ihmisiä. Kaipaan äitiä, siskoja, veljiä, kavereitani ja JOPA isääni! Kaipaan kaikkea, minkä olen "hylännyt" Suomeen. Onneksi on enää vajaa 3vkoa ja pääsen kotiin <3 Sen ajatuksen voimalla jaksaa vaikka hamaan huomiseen. Kolme viikkoa kun on tajuttoman lyhyt aika, joten ei hätää.. Ei hätää.

Olen onnistunut jälleen shoppailemaan - joululahjoja, mutta myös itselleni edes jotakin kivaa :)

Löysin itselleni tällaisen tavallisen mustan villakangastakin,
mutta on se yllättävän lämmin. Hieman (=aika paljon..) tiukka
hartioista, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla..

Päällä tämä mekko on huomattavasti paremman
näköinen.. Ainakin omasta mielestäni :) Ehkä jossain
vaiheessa saan näpättyä kuvan siitä päällänikin..


Säästä voisin puhua teille vaikka huomiseen saakka. Tuntuu, että kaikki mahdollinen on koettu viimeisen kuukauden aikana. On satanut vettä vähän, on satanut vettä kaatamalla, on satanut lunta, on tullu isoja rakeita, on ollut -3 astetta, on ollut +18 astetta, on tuullut äärettömän kovaa, on ollut sininen taivas, on myrskynnyt.. Tuntuu, että aamulla kun herää, niin ei voi tietää lainkaan millaista säätä sitä pitäisi odotella.. Ja sitten pukeutuu aina väärin, kun täällä tuo mittarikaan ei tunnu kertovan aina todellisuutta :( Ja hei nyt eletään joulukuuta! Tosin täälläkin on ilmeisesti ollut kuivin ja lämpimin talvi äärimmäisen pitkään aikaa. Mutta passaa mulle. En kaipaa enempää vesisadetta tai myrskyä. -2, auringon paiste ja pikkuisen lunta maassa olisi unelmatilanne :)

Sunnuntaina kävin joulumarkkinoilla toisen suomalaisen au pairin kanssa - English Gardenissa oli sellaiset pienet ja "tavalliset markkinat", eli ei mitään sen kummempaa. Muutama koju, jossa tavaraa. Mutta sitten suuntasimme samalle alueelle, jossa oktober-festitkin olivat aikaisemmin olleet. Eli jumalattoman suuri alue ja kyllä se jälleen oli täytetty asiaan kuuluvalla tavalla. Ulkona oli useita kojuja, sitten oli muutamia pienempiä telttoja sekä sitten aivan hervoton "pääteltta".. En osaa edes kuvailla sen teltan kokoa. Mutta siellä oli sisällä varmaan.. yli sata kunnon kokoista kojua tavaraa? :D En osaa arvioida ollenkaan :(



Tämä kuva on tosiaan English Gardenista, jossa kaikki
oli koristettu näillä kransseilla.. Kojut ja kaikki.. :)


Kyseessä siis tosiaan oli Tollwood :)


Nämä punaiset risut olivat luonnossa ihan huipun näköiset.. Mutta eihän
ne tietenkään voi tässä kuvassa olla :(


Tämä on yhden teltan sisältä.. Se oli tällainen värein
koristeltu metsäfiilis :D Ihan mahtavan näköinen!






Ja oli se joulupukki tännekin eksynyt :)


Lukio-opinnot tosiaankin sujuu mitä parhaimmin! Olen saanut enismmäisen kurssini suoritettua ja pian tulee muutama muu perässä! :) Eli voisi sanoa, että on alkanut hyvin.

15.11.2011

Bloggeri seonnut?

Ehkäpä tämä yrittää kertoa minulle, että olen ollut aivan liian kauan päivittämättä ja on päättänyt nyt sitten rangaista minua. Ota ja tiedä. Surukseni voin kuitenkin kertoa, että tämä on suoraan sanoen aivan seonneen näköinen..

Voisin kuitenkin kertoa, että VIIKKO sitten äitini ja veljeni oli käymässä täällä Saksan puolella <3 Oli aivan huippuihanaa nähdä nämä kaksi ja puuhailla heidän kanssaan. Kävimme eläintarhassa, ostoksilla, kävelemässä, leikkipuistossa.. Ja he kävivät ilman minua museossa -.-

Ja tässä siis nämä kaksi ihanaa
maailman matkaajaa <3








Tämä oli oikein poseeraja pingviini <3 Tästä on noin
1201001 kuvaa, koska se istui kiltisti tuossa kivellä :D


Ja kyllä, pääsin poseeramaan myös itse veljeni kanssa <3




KATTOKAA MIKÄ SIENI!




Näitä olisin voinut jäädä seuraamaan seuraavaan päivään
saakka, mutta veljeni hoputti kovin kovasti jokaisen
apinahäkin luona -.- aivan ihania apinoita <3














Merihevonen..


... ihana akvaario..


.. ja merisiili, joka ei villeimmissä unelmissanikaan ollut tämän näköinen..
Siis tuohan on tuollainen pikkuinen pallero, jolla on muutama piikki.
Ulkomailla olen etsinyt pohjasta aina siilin näköistä kaveria..:D


Viimeisenä vielä ihana leikkisä jääkarhu :)






Paljon ihania eläimiä jälleen tuolla eläintarhassa. Tosiaan taas jouduin miettimään, että miten olisi eläintarhablogi jo pikkuhiljaa, kun tunnun siellä vierailevan kerran kuussa. Mutta ehkä tyydymme vain katselemaan kuvia eläimistä aina kerran kuukaudessa. Tällä kertaa innostuin kuvaamaan tosiaan apinoita ja niistä olisi ollut kuvia pilvin pimein! Mutta en viitsi kuitenkaan esitellä jokaista apinoiden keksimää metkua teille :D Merisiileihin palaten - en ole kyllä tuollaistakaan nähnyt niitä pelätessäni onneksi. Muuten olisin voinut järkyttyä aika kovasti nyt. :D

Oli tosiaan aivan mahtavaa, että veljeni ja äitini tuli tänne. Kyllä niitä oli ns. piiloikävä ollut koko aika ja kun he tulivat, niin se oikein tuli esille. Mutta nautin jokaisesta päivästä heidän kanssaan <3


Ja pitihän se lähin vuoremmekin esitellä rakkailleen ;D


Ja tässä sitten viimeisen aamun tunnelmat pakkasessa.
Hei hei äiti ja veli <3 Kyllä voin myöntää, että itkin.


Mutta miksi en ole aikaisemmin päivittänyt blogia? Miksi se on jäänyt? Kerrankin minulla on antaa HYVÄ selitys teille kaikille. Olen aloittanut lukio-opinnot! Kyllä vain, minä joka en edes tiennyt miltä näyttää merisiili ja valaistuin asiasta vasta eläintarhassa. Mutta kyllä, olen aloittanut opinnot. Katsotaan kuinka käy :D

31.10.2011

Lomalomaloma!

Perjantaina lähti tuo host-äiti ja poika Suomessa käymään, joten minulla oli loman aika! Lomani siis on kestoltaan perjantai-tiistai. Mietin, että pitäisikö sitä lähteä viettelemään lomaansa jonnekin kauemmas - Berliini, Pariisi tai joku muu vastaava. Mutta sitten ajattelin, että jätän ne keväälle ja nautin lomapäivistä lepäillen ja voimia keräillen :D

Perjantaina shoppailin 9,5h ja mietin sen jälkeen, että mihin se päätökseni lepäilystä oli kadonnut? Kerrottaneen kuitenkin, että eksyin ja seikkailin etsin S-bahnaa tai U-linjaa, mutta kumpaakaan ei ihan heti löytynyt. Mutta sain joululahjoja hankittua..




Ja jopa paketoin niitä jo kovaa vauhtia :) Ellu-tonttu oli
kovin ahkeralla päällä, uskoen, että äiti veisi osan
paketeista kotiin tullessaan käymään viikon kuluttua <3


Lauantaina lähdin etsimään Disney-shoppia, mutta en löytänyt sitä. Olin täysin oikeassa osoitteessa, mutta se paikka osottautui joksikin hallintorakennukseksi. Väittäisin, että siellä hallinnoidaan Saksan, Sveitsin ja Itävallan Disney juttuja. Voisiko siellä olla jtn kääntämistä tähän iki-ihanaan saksan kieleenkin? Tiedä häntä.. Siellä oli myös ferrari kauppa, joka oli sekin kiinni :// Muuten varmaan omistaisin kauniin punaisen kovaa menevän ferrarin ;D

Sunnuntaina retkeilin Neuschwanstein-linnalle. Täällä on sellainen järjestö, joka järkkäilee retkiä ja matkoja meille Au Paireille :) Niin tuo oli tuollainen retkipäivä sitten tuolle kyseiselle "prinsessalinnalle". Taas on kerrottava, etten saanut sen kauneutta omalle kameralleni. Tällä kertaa jäin todella kauas sen ikuistamisesta, mutta katselkaa kuvia ja ajatelkaa se paikka kymmenen kertaa kauniimpana ;D




Ensimmäinen näkymä linnasta. Huomatkaa korjaustelineet :D



Tässä on joku toinen linna, joka sieltä näkyi.. En tiedä mikä se on, mutta
jostain syystä se näytti jopa kiehtovammalle, kuin tämä mitä piti tarkkailla :D


Tällipajuakin pääsin ihastelemaan.. :)






Ihanat värit..


Tämä keltainen puu oli aivan mahtavan näköinen :)


Linnallekin päästiin, vaikka matka oli pitkä :D












Tämä on se toinen linna taas :) Eli ei prinsessalinna, johon olin tutustumassa,
vaan joku ihan muu, josta en tiedä mitään muuta, kuin että se oli kaunis :p


Voitte ihmiset vain kuvitella, miltä tällainen maisema on oikeasti näyttänyt <3












Kyllä, minäkin pääsin kuvaan linnan kanssa :)

Sisälläkin kävimme, mutta siellä kuvaaminen oli kiellettyä. Sanotaan vaikka, että enemmän kiellettyä kuin esim. tippukiviluolassa Italiassa :D Joten olin kiltti ja en kuvannut :) Mutta kaunista siellä sisälläkin oli! Mm. sen yhden sängyn olisin voinut ottaa..

Ja olen pystynyt juoksemaan 5km lenkin! :o Sitä ei moni uskokaan.. Mutta itsekin uskoin tänään, kun juoksin sen jo toistamiseen.. Se on aika hullua!

Ja aloitan lukio-opinnot. Nettilukiossa. Hain, pääsin ja tänään lähetin postissa vahvistuskirjeen :) Joten pian ne vastaanottaa sen Suomessa, saan lisätietoa ja aloitan lukiokurssien suorittamisen! Aika hurjaa, kun kyseessä olen kuitenkin MINÄ!