Elämä on täynnä valintoja..

Jokainen meistä varmaan tietää, kuinka elämässä joutuu toisinaan valitsemaan suunnan. Joutuu valitsemaan, että lähteekö mihin suuntaan ja joutuu miettimään, että oliko valinta oikea. Nyt olen tehnyt elämässäni valinnan, joka päättää Au Pair aikani 22.12.2011. Eli tarkalleen ottaen 11 päivän kuluttua, joka tuntuu aivan mahdottoman vähälle ajalle. Voisi vain kysyä, että mihin ne kaikki kuukaudet ja se kaikki aika on mennyt? Sitähän piti olla vaikka kuinka paljon.. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu hyvälle ajatus, että pääsen kotiin :) Lähtööni vaikuttaa moni syy ja en tahdo käydä niitä täällä julkisesti sen enempää avaamaan - pidän sen salassa samoin, kuin Sveitsistä lähtiessä. Mutta kerrottakoon, että täältä lähden hyvässä hengessä ja kumpikin osapuoli ymmärtää, miksi näin on. Nyt pitää vaan käydä ostamassa toinen laukku, jotta saa kaiken kotiin mukaan. Ja postittaa joulukortit, jotta ne ehtisivät ennen minua. Ja.. Käydä vielä muutamassa paikassa, ennenkö voi lähteä täältä.

Täällä vietettiin Pyhän Nikolausin juhlaa, kun Suomessa
juhlittiin itsenäisyyttä. Kielikurssilta sai ihanan suklaan :)

Tuntuu kamalalle hylätä tuo oma arjen sankari. Tuo pieni ihminen, joka piristää aina synkkääkin päivää. Yksi hellyyttävä hetki oli eilen - hän tuli halaamaan minua ja totesi:"Elina, sinä näytät tänään surulliselle." Niin hyvin olen opettanut sille lapselle tunnetilojen lukemista.. Onhan niitä tosin opeteltu :) Ja on tässä koettu tänä aamunakin elämys - tuo tunnisti keltaisen värin. En tiedä oliko se sattumaa, vai osasiko se sen oikeasti nyt. Ja tänään katsoimme Niko, lentäjän poikaa. Oli muuten aivan ihana elokuva <3 Tulen nämä viimeiset päivät vielä nauttimaan tuon pojan seurasta, sitten kävelen laukkuineni ovesta ulos. Ja muisto aivan ihanasta kaveruudesta jää varmasti elämään. Päivääkään en vaihtaisi pois. Ja voin kertoa, että kun vaihdoin perhettä ja "ostin sikaa säkissä", niin en ajatellut, että tapaisin näin mahtavan 2 vuotiaan. En kadu sitä, että lähdin Au Pairiksi.

Ja ettei kukaan voi väittää, etten olisi oppinut mitään.. Olen
oppinut rakentamaan junaradan! ;D 

Juu, pääsin kokemaan myös saksalaista talvea ;D

Eilen illalla kävin seikkailemassa vielä varmaankin viimeisen kerran PEP-ostoskeskuksessa. Sieltä sain hankittua vihoviimeisen joululahjan, joka kyllä yllättää kotiväen :) Kaipa tiesin siinä vaiheessa jo, että tarvitsen toisen laukun ja ylikilot, niin ei enää haitannut.. Mutta kyllä sitä tuli toisen suomi au pairin kanssa myös juotua italialaiset kaakaot (=kuumaa suklaavanukasta) ja oli kyllä juuri niin hyvää, kuin kuvitella saattaa!

Jos olisin ollut PEP:ssä muuten vain, niin tuskin olisin kuvannut sen koristuksia..
Nyt kuitenkin teki mieli tallettaa sekin paikka mieleensä ja muistoihinsa.

Lupaan vielä kirjoittaa viimeisistä hetkistäni Saksassa, mutta.. Tahtooko kukaan kuulla arjestani sittekö olen Suomeen palannut? Katsellaan :)