18.10.2011

Elämäni on juuri nyt kuin suoraan satukirjasta..

..enhän vain herää, jos nipistän itseäni?

Uskoisin, että aluksi minulla sekä perheellä oli vähän tällainen ajatus:" Nooo, katsotaan rauhassa, kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.." Nyt kuitenkin itselläni on varmaa, että olen jäämässä ja olen sen ilmaissut selkeästi myös perheelle. Lapsi on hyväksynyt minut selkeästi ja sitä kauttahan vanhempienkin tavallaan on pakko - kun lapsi hyväksyy au pairin ja au pairi on ottanut jäädäkseen :D Aloitin perheessä yllättäen ja tuntui tänne tullessa, kuin olisi ollut ostamassa sikaa säkissä.. Kyseinen säkkisika kuitenkin osoittautui mahtavaksi ostokseksi ;)

Lapsi hyväksyi minut heti alkuunsa. Muistan, kuinka olin heti kättelyssä hyppimässä trampoliinilla ja katsomassa erilaisia DVD-elokuvia lapsi kainalossani. Siitä suhteemme on vain syventynyt - nyt voimme jo matkustaa junalla, rattaissa istuminen ei aiheuta huutoa kun sille on perusteet, vieraita koiria ei mennä enää silittelemään, tielle ei juosta eikä pyöräillä ja Elinan Ei on Ei. Tämä lapsi rakastaa kiipeilyä, hyppimistä ja ylipäänsä erilaisia haasteita - joutuu määrittämään missä menee raja. Liukumäkitelineessä kaikkialta mistä pääsee ylös, saa mennä ylös, mutta alas tullaan ainoastaan liukumalla. Kun haen lasta tarhasta, tämä juoksee ja halaa suuresti hymyillen ja sanoen:" Nyt mennään junalla ja istutaan rattaissa." Tälle lapselle voi selittää oikeastaan kaikki asiat, jos siihen vain on malttia. Miksi tiellä ei juosta, miksi liukumäkitelineestä ei saa hypätä alas, miksi junassa istutaan rattaissa ja miksi syödään pöydän ääressä. Olemme alkaneet harjoittelemaan jakamisen jaloa taitoa - "ole kiltti poika ja anna pojan lainata palloa." Vielä se on vaikeaa, mutta ajan kanssa ;)

Vanhempien kanssa tosiaan aloitimme suhteemme vahvemmin siltä kannalta, että huomisesta ei ole tietoa. Kumpikin katseli, että voiko tämä homma toimia vai miten tässä käy. Minusta tuntuu, että suhteeni näihin host-vanhempiin on vasta syntymässä jollain tavalla. Annetaan vastuuta, otetaan vastuuta. Olen vasta päässyt oppimaan, kuinka toimitaan missäkin tilanteessa - miten keittiö siivotaan, miten astianpesukone täytetään, miten pyykki pestään ja ripustetaan kuivumaan TÄSSÄ perheessä. Pikkuhiljaa kaikesta tästä alkaa tulla rutiini - pystyn tuumaamaan, että astianpesukone on täynnä ja laittamaan sen päälle. Ja kun se pysähtyy, niin tiedän jo minne laittaa kaikki astiat, joten voin tyhjentääkin sen.

Suomi isovanhemmat olivat käymässä ja lähtiessään sain kuulla, kuinka osaan leikkiä hienosti ja kuinka olen rakentanut uskomattoman suhteen tuohon perheen lapseen. En pysty kuvailemaan, miltä tuntuu kuulla tällaista ns. huonona aamuna, kun ei yhtään huvittaisi lähteä kielikurssillekaan. Se piristi kummasti aamua ja kielikurssillakin oli tämän jälkeen mukavaa.

Olen ollut vajaa kaksi kuukautta ja oppinut itsestäni valtavasti. Olen oppinut pitkäjänteisyyttä - lapsi on "minä itse" - vaiheessa, jolloin kaikki vie enemmän aikaa. Olen huomannut, että jos käytän aikaa, niin jopa minä voin oppia uutta kieltä - se ei olekaan mahdotonta. Olen oppinut huomioimaan pieniäkin asioita - kun lähdetään matkan päälle, niin täytyy olla mukana vaipat, ruokaa, vettä, purkkaa, leluja ja vaikka mitä! Tässä ne tärkeimmät oppimisen kohteeni :)

Tämä paikka on kotini, nämä ihmiset ovat minulle jo nyt tärkeitä ja olen onnellinen. Silti minulla on Suomessa oikea perheeni ja rakkaat ihmiset <3

En ymmärrä, miten aika menee näin nopeasti.. Voisi vähän jo hidastaa menoaan! :D Onneksi tätä satua on kuitenkin jäljellä vielä monta kuukautta.. ;)

1 kommentti:

  1. Kiva kun viihdyt noin hyvin tutustumismatkallasi uusiin maihin, uusiin ihmisiin ja itseesi. Tästä vuodesta taitaa tulla sinulle aikamoisen kasvamisen vuosi. Onnea matkaan!

    t.Tarja P

    VastaaPoista